Viisi ja puoli vuotta

 Lupasin aikoinani kertoa joskus enemmän mitä tapahtui syksyllä 2016, nyt on sen aika. 24.10.2016, tasan 5 ja puoli vuotta takaperin, hiihtoloma oli päättynyt ja ajattelin, että voisi jatkaa lomaa. Jostain käsittämättömästä syystä heräsin kuudelta aamulla, koulu alkoi yhdeksältä, matkaa noin kilometri. Mietin siinä pitkin aamua, että lähdenkö kävellen vai pyörällä, lopulta kello oli niin paljon, että ei ollut vaihtoehtoja, hetken emmin siinä laittaako kypärää päähän vaiko ei, siellä todennäköisesti alkaisi sataa joten hupun päähän laittaminen olisi vaikeampaa, eihän noin lyhyellä matkalla koskaan tapahdu mitään, eihän. 

Lähdin matkaan, ensimmäinen alamäki, meinasin ottaa yhteen pyöräilijän kanssa, en onneksi, jatkoin matkaa, alkoi sataa, se kypärä hankaloitti hupun päähän saamista, mutta en mä sitä pois ala ottamaan. Jatkoin matkaa ja täpärästi väistin auton alle jäämisen, hieman säikäytti, jatkoin matkaa, enää alamäki ja koulun pihaan kääntyminen ja pääsen sinne vessaan missä en ennen lähtöäni ehtinyt käymään.

"Sulla on maksassa sellanen aika iso vaurio niin siirretään sut nyt teho-osastolle tarkkailuun". Se on mun ensimmäinen muistikuva ja siinä hetkessä, "äiti, vaikka mä olen yksin asuva aikuinen niin äitin pitää saada tietää", äiti tiesi ja oli matkalla sairaalaan. 

Ihan hirveästi en sairaala-ajoista muista, enkä oikeastaan koko syksystä, vielä tänä päivänä koko onnettomuudesta ei tiedetä mitä on tapahtunut, yksi teoria on, että olisin saanut elämäni ensimmäisen epilepsiakohtauksen siinä viimeisessä mäessä, ohikulkijat vaan sattuivat mut tajuttomana siitä mäestä löytämään. Diagnooseina taisi papereissa olla yllättävän vähän, maksan laseraatio, diffuusi aivovamma ja olkapään ruhje, olkapää toki ilmeni myöhemmin hitusen pahemmin vaurioituneeksi ja operoitiin, mutta oli siinä rytäkässä pientä. Tosin kuten mulle silloin sanottiin, että maksan repeämiseen tuolla tavalla vaaditaan myös ympäröivien kudoksien repeämistä eli myös kyljen/ylävatsan lihaksissa vaurioita ja sen huomaan yhä tänä päivänä. 

Voinette varmaan kuvitella kun puhutaan hyvinkin aktiivisesta ihmisestä jolle tulee yhtäkkinen stoppi ja maksan takia muutaman kuukauden liikuntakielto ja aivovamman takia ymmärtämättömyys omaan tilanteeseen niin mielenterveys ei täysin pysynyt mukana. Ihan hirveästi en tosiaan muista syksystä, mutta olen kuulemma ollut sitä mieltä, että mä olen kunnossa ja jaksan, yritin jatkaa koulua, halusin jatkaa elämää, todellisuudessa kävin koulussa ja nukuin, viikonloppusin kai söin ja kävin suihkussa. Mun jo ennestään huono keskittymiskyky heikkeni olemattomiin. Talvella käynti psykiatrian polilla jossa kävin muummuassa puhumassa tuosta onnettomuudesta, muistan kun romahdin, kirjaimellisesti, lähti jalat alta, tuolloinen työntekijä auttoi ylös lattialta ja sanoi, että käy katsomassa onko lääkäri paikalla, en ole enää opiskelukuntoinen. Siitä sairaslomalta alkoi mun nykyinen kuntoutustuki, päätin silloin, että viisi vuotta onnettomuuden jälkeen mä olen takaisin kiinni elämässä. 

Vuodet tässä välissä on vaatinut paljon, muummuassa epilepsian, siis sen, että olen kokenut sen aikalailla vaikeimman kautta, nyt se on hoitotasapainossa. Mielenterveys oli pahimmillaan sitä, että olin osastohoidossa, jopa pakkohoidon kriteerit täyttyi, mua on voinut nimittää syömishäiriöiseksi.

En sano, että tie olis loppuun käyty, että se olisi koskaan loppuun käyty, mutta jos puol vuotta sitten tuli täyteen se viisi vuotta niin puolisen vuotta sitten tein ensimmäisen sijaisuuden päiväkodissa, nyt oli puhetta josko syksyllä alkaisin ihan tosissani tekemään vähintään nelipäivästä työviikkoa terapian ohessa.